Tällä viikolla muistin jopa mennä espanjankurssin harjoitukseen. Sainkin sitten aika henkilökohtaista opetusta, kun meitä oli kokonaista kaksi opettajan lisäksi. Ei taida olla maanantai-iltapäivä suosituin aika (tai sitten muut olivat unohtaneet tulla tällä kertaa..) Eipä tuo minua kyllä haittaa, kivempi noin päin kuin hirmu iso ryhmä. Tuo kurssi on jäänyt kyllä kieltämättä vähän heitteille, kun kemian kurssit vaativat niin paljon enemmän huomiota. Sitä en käsitä, miten opiskelijat täällä lukevat jopa viisi kurssia lukukaudessa ja käyvät vielä töissä samalla, kun minusta tuntuu, että teen kolmen kurssin eteen enemmän kuin ikinä Suomessa. Tosin aika hyvä motivaation lähde on varmasti se, että opiskelijat täällä maksavat opiskelusta niin paljon. Nurinkurista, että Suomessa taas minulle maksetaan opiskelusta (opintotukea siis). Sain tänään yliopiston accounting officesta sähköpostin, jossa minua kehotettiin maksamaan maksamattomat maksuni (eräpäivä oli 14.1.). Heti perään tuli kyllä viesti vaihtokoordinaattorilta, että meidän vaihtareiden ei tarvitse maksaa kuin kämppä ja mahdollinen meal plan. (Kämpän siis toki olen maksanut ajallaan.) Kävin sitten kuitenkin ihan huvin vuoksi katsomassa omia tietojani (mikä onnistuu yliopiston nettisivuilta). Näyttäisin olevan reilun 4000 dollaria velkaa yliopistolle tietojen mukaan (ja kämpän vuokra on tuosta siis jo vähennetty). Kallista lystiä. Tosin tuosta iso osa on kansainvälisten opiskelijoiden opiskelumaksua, jota täkäläiset eivät tietenkään joudu maksamaan. (Onneksi minunkaan ei tarvitse.)
Kielen kanssa alan olla suhteellisen sujut. Joskin tänään vastasin selvällä suomella "Joo" espanjan tunnilla tytölle joka kysyi, teenkö pariharjoituksen hänen kanssaan, En jäänyt sitten selittelemään, vaan jatkoin vain englanniksi.. Luennoilla on helppo seurata, mikä on suureksi osaksi sen ansiota, että kaikki kemian kirjat yliopistossa (Suomessa siis) ovat olleet englanniksi ja sanasto on aikalailla tuttua. Enemmän ongelmia minulla on kirjoitettujen töiden laatimisessa. Onneksi tietokoneessa on oikeinkirjoituksen tarkistus. Eniten ärsyttää se, etten osaa käyttää synonyymejä samalla tavoin kuin suomeksi kirjoittaessani ja teksteistä tulee siksi itseään toistavia. Mutta eiköhän tuo kirjoittaminenkin (toivottavasti) kehity kolmessa kuukaudessa. Saatan jopa oppia käyttämään desimaalipistettä sinä aikana (meinaan aina laittaa pilkun, mutta oikeinkirjoituksen tarkistaja onneksi aina herjaa asiasta). Hämäävintä on se, että oman koneeni Excel-ohjelma haluaa luvut suomalisittain pilkun kanssa ja koulun koneet tottakai pisteellä varustettuna ja lopputuloksena on se, että lätkin sattumanvaraisesti pisteitä ja pilkkuja ja sitten korjailen ne, kun ohjelma ei tajua, mitä siltä haluan.
Kaupassa käynti alkaa helpottua, kun lähikauppa on tullut tutummaksi. Ruoka ei enää tunnu niin kalliilta, kun tietää vähän, mitä kannattaa ostaa. Kala on esimerkiksi aikaa halpaa rannikon läheisestä sijainnista johtuen. Pakkauskootkin ovat suureksi osaksi inhimillisiä. Maitoa toki saa 5 litran tölkeissä, mutta myös litran purkkeja löytyy. Kynsilakanpoistoainetta jouduin tosin ostamaan älyttömän ison pullon, kun pienempää ei ollut. Pitänee nyt sitten lakkailla kynsiä ahkerasti. Kahviloissa ja ravintoloissa on yleisesti ottaen halvempaa kuin Suomessa. Olen jo ihan rakastunut koulun kahviloiden take away -kahveihin, joita saa eri makuisina. Yritän kyllä hillitä itseäni niiden suhteen, kun kotoakin löytyy kahvinkeitin. Toinen suuri rakkauteni täällä on kuivausrumpu. En jotenkin ole koskaan ennen tajunnut, miten kätevä laite se on. Haluan sellaisen kotiin myös Suomessa! Pyykinpesu on muuten täällä kätevää hyötyliikuntaa, kun menen aina (siis ne kaikki kaksi kertaa, kun olen pyykkiä ehtinyt täällä pestä) alas pesutupaan pyykkeineni ja juoksen sitten vielä takaisin ylös hakemaan unohtuneen pesuaineen.
Mihinkään suurin kulttuurieroihin en ole vielä toistaiseksi törmännyt. Yliopistolla asiat ovat aikalailla samalla tavalla kuin Jyväskylässäkin. Suurin ero on ehkä ihmiset. Kaikki ovat todella ystävällisiä ja kohteliaita. Apua saa usein myös pyytämättä ja tuntemattomiakin voi tervehtiä asuntolan käytävällä. Ilokseni olen huomannut käytöstapojen tarttuvan (valitettavan hitaasti tosin).
Yritän ottaa perjantaina kuvia keskustasta, jos ei ole kovin harmaata, niin saan taas kuvia seuraavaaan päivitykseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti