Takaisin Charlottetownissa

Viime viikko oli kerrassaan sähläystä ja viikonloppureissu Quebec Cityyn oli enemmän kuin tervetullut. Torstai-iltapäivänä totesin viimeisen labratyön tuloksia laskiessani, että taidan joutua käyttämään hieman mielikuvitusta keksiessäni selkkariin (työselostukseen), mikä meni pieleen, sillä kalibrointisuorani muistutti ehkä juuri ja juuri etäisesti suoraa ja tuloksia ei näin ollen hyvällä tahdollakaan voi kutusa kovin tarkoiksi. St. Patrick's dayn ja Quebeciin lähdön kunniaksi siirsin kuitenkin selkkarin kirjoittamista viikonlopun tälle puolelle ja pakkasin sen sijaan laukkuni reissua varten.

Illalla suunnistin kämppikseni kanssa pikavisiitille St. Patrick's day / syntymäpäivä juhliin, joissa jälleen kerran tutustuin sankariin vasta paikan päällä. St. Patrick's day on täällä kohtalaisen iso juhla, sillä saarella on paljon irlantilaisperäistä väestöä. (Wikipediaa lainaten: Pyhän Patrickin päivä on Irlannin kansallispäivä, jota vietetään vuosittain 17. maaliskuuta maan suojeluspyhimyksen Pyhän Patrickin muistoksi.) Meidän osaltamme jäi ko. päivän juhliminen tällä kertaa aika vähiin, sillä bussi kohti Quebec cityä starttasi heti puolen yön jälkeen kampuksen vierestä parkkipaikalta. Lähdin reissuun siis kämppikseni, muutaman hänen ystävänsä sekä saksalaisen vaihto-oppilaan kanssa.

Bussimatka (pysähdyksineen 12 tuntia) sujui yllättävän kivuttomasti, sillä yöstä suurin osa kului nukkuessa. Näin myös viimein Confederation Bridgen, josta on kuva jossakin aiemmassa päivityksessä ja joka siis yhdistää PEI:n mantereeseen. Perillä hotellissa olimme perjantaina puolilta päivin. Meidän piti saada huoneet silloin, mutta koska meitä ennen hotellissa ollut nuorisoryhmä oli tuhonnut osan huoneista ilmeisesti aika täydellisesti ja niiden siivoamisessa ja kuntoon saamisessa kesti, sanottiin meille heti tullessamme, että menee ainakin tunti ennen kuin huoneet saamme. Saimme jättää kuitenkin tavarat hotelliin säilöön ja kävelimme lähikauppaan ostamaan syötävää ja juotavaa. Hotellille palattuamme istuimme odottelemaan huoneita ja kello oli varmastikin lähemmäs kaksi, kun minä ja Kirstin (saksalainen vaihtari) saimme huoneemme. Meitä oli siis reissussa kuusi ja koska huoneet olivat neljän hengen huoneita, me jaoimme omamme kahdeen muun matkalaisen kanssa. Kämppikset osoittautuivat onneksi mukaviksi. Tavarat huoneeseen saatuamme palasimme muiden luo aulaan, sillä he odottivat siellä vielä omaa huonettaan. Tässä vaiheessa päätimme Kirstinin ja Lindsayn kanssa katsastaa hotellin ulkouima-altaan ja muut jäivät vielä huonetta odottelemaan.

Hotellissa oli siis lämmittetty ulkoallas, joka oli kieltämättä aika kiva. (En halua edes tietää, paljonko sen jokapäiväiseen lämmitämiseen kuluu energiaa, sillä ulkona oli muutama aste pakkasta..) Pääsin myös saunaan pitkästäaikaa (kampuksen kuntosalin yhteydessäkin kuulemma tosin on jonkun näköinen sauna). Uimasta tultuamme löysimme Meganin, Jonin ja Joshin edelleen odottamassa huonettaan. Kello oli lähemmäs viittä, kun he lopulta saivat huoneen. Pikaisen huoneessa virkistäytymisen jälkeen lähdimme tyttöjen kanssa syömään pastaa pieneen kellariravintolaan. Ruoka oli ehkä hieman mautonta, mutta paikka oli viihtyisä. Ruuan jälkeen palasimme hetkeksi hotelliin ja kävimme katsastamassa meille hotellin alakerrassa järjestetyt bileet ja jatkoimme sieltä Quebec Cityn yöelämään.

Aamu alkoi lauantaina mukavasti hotelliaamiaisella. Nam! Pienien ruuansulattelupäiväunien jälkeen minä ja Kirstin päätimme lähteä tutustumaan vanhaan Quebeciin, kun muut lähtivät kauppakeskukseen ostoksille. Päätös oli hyvä, sillä vanha kaupunki oli ihana. Tuntui kuin olisi ollut jossain Keski-Euroopassa, sillä siellä täällä oli pieniä taidegallerioita ja ranskaa tietysti puhuttiin joka puolellla. Minulle tuli hieman yllätyksenä, miten täysin ranskankielinen Quebec on. Kuvittelin lähes kaikkien osaavan ranskan lisäksi englantia, mutta esimerkiksi hotellisiivoojan kanssa törmäsin kielimuurin, kun hän puhui minulle ranskaa ja minä hänelle englantia, emmekä ymmärtäneet toisiamme.

Valitettavasti jouduimme kiirehtimään vanhasta kaupungista aivan liian aikaisin takaisin, sillä olimme tehneet pöytävarauksen fondue ravintolaan viideksi ja meidän piti ehtiä hotellille tapaamaan muut ennen sitä. Fondue oli hyvää ja täydellä vatsalla oli mukava suunnata katsomaan reissun varsinaista tarkoitusta eli alamäkiluistelua (Red Bull Crashed Ice).

Jälkiruoka.

Yleisöä Red Bull Crashed Ice -tapahtumasta.

Päädyimme lopulta taas Kirstinin kanssa kahdestaan seuraamaan tapahtumaa, sillä Megan, joka oli hieman flunssainen, sekä Jon ja Josh päättivät jättää kisan väliin ja Lindsay oli mennyt jo edeltä, sillä hän ei tullut kansamme syömään. Kisaa oli paljon hauskempi seurata paikan päällä kuin olin odottanut. Rata tosin oli niin pitkä, että näimme siitä vain pienen pätkän kerralla, mutta vaihtelimme välillä paikkaa useamman kohdan nähdäksemme. Ranskankielisestä selostuksesta en ymmärtänyt sanaakaan, mutta isoilta monitoreilta pystyin seuraamaan hieman tapahtumien kulkua ja bongaamaan suomalaisia kilpailijoita. Semifinaalivaiheessa totesimme nähneemme tarpeeksi monta laskua ja päätimme palata hotelliin lämmittelemään (lämpötila laski yllättävän kylmäksi auringon laskettua). Häpeäkseni on pakko myöntää, että tarkistin lopputulokset vasta "kotiin" Charlottetowniin päästyäni netistä ja niinhän siinä kävi, että saimme suomalaisen (vieläpä jyväskyläläisen) maailmanmestarin.

Illan päätteeksi suuntasimme taas Quebec Cityn yöelämää katsomaan. Ilta sai lopulta hieman dramaattisen päätöksen, kun vietimme aamuyön viimeiset tunnit sairaalan ensiavussa. Minulla ei siis ollut mitään hätää, mutta eräs ystäväni kärsi ilmeisestikin allergisen reaktion aiheuttamista hengitysvaikeuksista ja katsoimme parhaaksi viedä hänet ensiapuun. Loppu hyvin, kaikki hyvin ja lopulta meillä oli odotushuoneessa jopa ihan hauskaa, kun kaikki saivat taas normaalisti henkeä. Hotellissa olimme lopulta noin puoli seitsemän aikaan aamulla.

Sunnuntaina emme enää ehtineet tehdä aamupalaa ja paikkailua kummempaa, sillä kotiinlähtö tapahtui jo kahdeltatoista. Olisin niin kovin mielelläni jäänyt vielä pariksi päiväksi kaupunkia katselemaan. Kotimatka kului hitaammin kuin menomatka, sillä päivällä matkustaessa nukkuminen oli vaikeampaa. Nyt näki kuitenkin paremmin maisemia, sillä vasta loppumatkasta oli pimeää. Charlottetownissa olimme puolen yön jälkeen ja maanantai-aamuna hieman väsytti palata arkeen ja raahautua 9:30 luennolle.

Nyt on sitten se viimeinenkin selkkari kuitenkin palautettu ja koulu alkaa käydä vähiin täällä. Ensi viikko on viimeinen viikko luentoja ja sitten on kaksi tenttiviikkoatenttini sattuvat jo niistä ensimmäiselle. Ihan vielä ei kuitenkaan loma ole kirkkaana mielessä, sillä viikon päästä pitäisi olla palautettavana kymmensivuinen tutkimussuunnitelma ja valmkisteltuna siitä 20 minuutin suullinen esitelmä. Ja kaipa niihin tentteihinkin pitäisi lukea.. Mutaa sitten koittaa kahden viikon LOMA!

Loppuun vielä muutama kuva Quebecistä:

Pätkä muuria.

Katunäkymää.

Château Frontenac, jossa toimii nykyisin hotelli.

Ostaisin yhden uuden pään, kiitos!

Enpä muista, milloin minua olisi viimeksi hävettänyt yhtä paljon kuin eilen aamulla. Oikeastaan hävettää vieläkin.. Kyllähän siitä taisi viime viikolla tulla sähköposti ylihuolehtivalta kv-koordinaattorilta ja taisinpa silloin jopa naureskella mielessäni, että onpas taas pitänyt yksinkertainen asia vääntää rautalangasta, mutta ei olisi ehkä pitänyt naureskella.

Heräsin eilen (maanantaina) ajoissa ja keitin rauhassa kahvit kertaillen tenttiin, joka oli ensimmäisenä viikon ohjelmassa. Kertailun jälkeen suunnistin edelleen hyvissä ajoin (tai niin luulin) kemian rakennukseen ja kohti tenttisalia. Pieni epäilys alkoi hiipiä mieleeni, kun salin ulkopuolella odotteli sisään pääsyä vieraan näköisiä ihmisiä (kukaan heistä ei ole kanssani samalla kurssilla). Epäilys vaihtui pieneksi paniikiksi, kun pääsin ovelle ja näin oven ikkunasta salissa muutaman samalla kurssilla olevan opiskelijan kirjoittavan selvästikin tenttipaperiin ja muutaman jo tulevan ulos salista. Ihmeissäni menin saliin sisälle käsittämättä vielä tässäkään vaiheessa, miten tentti voi olla jo loppumassa vaikka olin mielestäni jopa vähän etuajassa. Karu totuus iski tajuntaani vasta, kun kurssikaverini Melanie käveli poislähtiessään ohitseni juuri, kun olin päässyt sisälle saliin. Hän nimittäin kysyi minut nähdessään: "Didn't you remember to change the time?"

Niin tosiaan, täällä siirryttiin viikonloppuna kesäaikaan. Olin tunnin myöhässä. Ja jos en ole muistanut kertoa, että täällä on maailman paras ja mukavin analyyttisen kemian professori, niin haluan tehdä sen nyt. Sain nimittäin tehdä tentin vielä erikseen muiden jälkeen. Toki kuulin myöhästymisestäni kettuilua muun muassa tänään aamulla toisen kemian kurssini professorilta. Voin hyvin arvata, mistä kahvipöydässä on eilen vitsailtu. Voi apua, ei näin käy kuin minulle ja elokuvissa.

Onneksi tänään on mennyt huomattavasti vahvemmin ja kellokin on nyt oikeassa ajassa. Hermoloma Quebec Cityssä lähestyy. Lähtöön on enää vähän reilu kaksi vuorokautta. Jospa pienen loman jälkeen muistan taas hetken muutakin kuin oman nimeni.

Kevät tulee kovaa vauhtia. Kovin lämmintä ei vielä ole, mutta lumi sulaa ihan silmissä. Laitan tähän muutaman kuvan, jotka otin tänään päivällä kampukselta:

Vasempaan reunaan jää Andrew Hall (yksi kolmesta asuntolasta) ja takana siintää K. C. Irving Chemistry Centre. Nurmikkoa näkyy jo kivasti.

KCI toiselta puolelta.

Keskeltä kampusta.

PEI:n, Kanadan ja UPEI:n liput.

Niin ja Thaimaan matkaa en muuten voittanut. (Joku virhe varmaan sattunut siinä arvonnassa.)

Heading to Thailand!

Miten voikin taas näin alkuviikon kunniaksi arki tuntua niin kovin harmaalta. Vuoroin vesilammikoissa sukat märkinä kahlaten ja vuoroin pakkasen jäädyttämillä kulkuväylillä luistellen olen tullut siihen tulokseen, että kyllä ne vesilammikkopäivät sittenkin on kivempia. Tänään on taas vähän pakkasta, mutta eilen oli reilusti plussan puolella ja lumi suli ihan silmissä. Ehkä kevät tulee vielä joskus tännekin! Sitä odotellessa olen huomannut saman matkakuumeen, joka joka vuosi kevättalvisessa Suomessa iskee, iskeneen minuun täälläkin. Mieli kaipaa jo kovasti kesää ja aurinkoa ja tekisi mieli ottaa äkkilähtö johonkin lämpimään. Esimerkiksi Thaimaa olisi oikein kiva.. Onneksi muutkin kärsivät matkakuumeesta ja kampuksella järjestetään viikonloppuna Beach Blast. Pääsylipun ostamalla on mukana arvonnassa, jonka pääpalkintona on matka Thaimaahan. Ja tottakai olen jo suunnitellut, mitä teen, kun voitan sen. Koska minulla on viimeisten tenttien jälkeen kaksi viikkoa aikaa ennen kuin lentoni Suomeen lähtee, on minulla oikein hyvin aikaa tehdä pieni reissu Aasiaan siinä välissä.

Hieman realistisempaa helpotusta matkakuumeeseen tuo DTF (viikonloppureissu Quebec cityyn), joka on jo reilun viikon päästä. Ensi viikko onkin koulun suhteen melko kamala, mutta kummasti kuulostaa tentit ja kaikenmaailman kirjalliset työt vähemmän kamalilta, kun tietää niiden jälkeen pääsevänsä viikonlopuksi reissuun huipputyyppien kanssa. Onhan viikonloppu lyhyt aika nähdä noin iso kaupunki, mutta kaipa siinäkin ajassa jonkun käsityksen ehtii saada.

Koripallon suhteen nukuin onneni ohi. Kovasti suunnittelimme Sannan kanssa jääkiekkopelin jälkeen menevämme katsomaan myös yliopistokoripalloa. Viikko sitten sain viimein aikaiseksi tarkistettua otteluohjelman vain huomatakseni, että sekä naisten että miesten viimeinen kotiottelu oli helmikuun lopussa. Kaikki muukin talvikauden urheilu näytti loppuvan helmikuun loppuun ja kesälajeja puolestaan pelataan vain syyslukukaudella. Jäi siis jenkkifutiskin tällä reissulla näkemättä livenä. Tosin tarkalleen ottaen se olisi ollut Kanadalaista jalkapalloa, joka eroaa säännöiltään  vähäisessä määrin Amerikkalaisesta versiosta. Kanadalainen ystäväni selitti minulle eroavaisuudet, kun katsoimme joskus NFL:n ottelua tv:stä, mutta enää en niitä kyllä muista.

Selvisin hengissä ensimmäisestä suullisesta esitelmästäni täällä viime viikolla. Sain jopa ihan hyvät arvostelut. En kyllä muista, milloin olisi viimeksi jänittänyt niin paljon kuin viisi minuuttia ennen tuota esitelmää (olin varma, että saan sydänkohtauksen, kun sydän hakkasi niin lujaa). Inhoan yli kaiken tilanteita, joissa joudun olemaan huomion keskipisteenä ja pelkäsin että unohda kaikki tuntemani englanninkieliset sanat jännityksissäni, mutta niin ei onneksi käynyt. Ehkäpä kurssin toinen esitelmä kuun lopussa sujuu vähän vähemmällä jännittämisellä, kun nyt olen selviytynyt tuosta ensimmäisestä. Muutamaan otteeseen olen katunut tuon kurssin valitsemista syvästi, sillä se teettää enemmän työtä kuin muut kurssit yhteensä, mutta toisaalta olen iloinen, että otin sen. Kirjoittamiseni englanniksi on muuttunut paljon sujuvammaksi, kun olen joutunut kirjoittamaan ja suullisessa esitelmässä huomasin, ettei se esitelmöinti englanniksi ollutkaan oikeastaan sen vaikeampaa kuin suomeksikaan. Yhtä kamalaa molemmilla kielillä. ;)